Toukokuu on ollut myös viimeisiä ryhmätöitä ja kokeita, leppoisia työpäiviä, opinnäytetyön ajattelua, vajaita työviikkoja, jääkiekon katselua baarissa ja Euroviisujen fiilistelyä. Pidämme tänään pienellä porukalla kisakatsomon, jossa pisteytämme itse kaikki biisit – me emme siis katso viisuja läpällä vaan tositarkoituksella.
Toissapäivänä kävin elämäni ensimmäisessä muotinäytöksessä, kun Kattilahallissa järjestettiin Lahden Muotsikan kevätnäytös. Mukana oli ensimmäisen, toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoiden mallistoja, sekä opinnäytetöitä. Yksi opinnäytetöiden esittelijä oli Ronja, jonka kanssa asuimme Hollannissa saman katon alla viisi kuukautta. Emme valitettavasti ole nähneet toisiamme kertaakaan kotiinpaluumme jälkeen, mutta asia korjaantui torstaina ja ehdimme onneksi vaihtaa muutaman viisaan sanan keskenämme.
Mukavaa näytöksessä oli myös valokuvaaminen. Oma Canon 1000D:ni pystyy vain hyvin rajalliseen suoritukseen hämärissä olosuhteissa, mutta lisään tähän muutamia kelvollisia kuvia minua miellyttäneistä mallistoista.
The Sound Is Moving In - Varpu Rapeli |
The Sound Is Moving In - Varpu Rapeli |
Asulym - Mariisa Iivari |
Mariisa Iivarin Asylum-mallisto tutkii luonnonkuituisen joustamattoman materiaalin kaavoitusta, ja insipiraatio tulee 1940-luvun sota-ajan kangassäännöstelystä ja Shutter Island -elokuvasta. Tässä mallistossa tykästyin eritoten nahkahameeseen, joka näkyy kuvassa toisena.
Silvered - Anna Kukkola |
Anna Kukkolan opinnäytetyön aiheena oli suunnitella koruvaatteita. Ainakin minun silmääni nämä tyylikkäät, hopeoidut kuparilevyt miellyttivät.
Väki13 - Ronja Aalto |
Kaverini Ronja Aalto kuvailee, että hänen kierrätysmateriaalista tehty mallistonsa on ideamallisto naiselle. Oli mahtavaa nähdä Ronjan opinnäytetyömallisto nyt ja muistella, kuinka paljon Ronja uurasti viime vuonna Hollannissa samoihin aikoihin malliston luomisen kanssa. Voin vain kuvitella, miten paljon Ronjaa jännitti ennen tätä näytöstä. Oman opinnäytetyöni esittelytilaisuus ei tule olemaan näin dramaattinen, eikä sitä tule katsomaan lehdistö tai yhtään julkkista.
Ronjan mallisto oli todella kaunis. Erityisesti pidin nahkatakista, joka on kuvassa takaoikealla.
Pink Phase - Annika Huurrekorpi |
Nyt palaan telkkarin ääreen katsomaan, kuinka Suomi valitettavasti häviää Ruotsille. Toivottavasti Euroviisuissa käy paremmin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti