...Lukio ja amk päättyvät samalla tavalla: käsi kipeänä

Juuri kun olin pääsemässä tutkimustuloksiini opinnäytetyöni esittelyssä, kello soi ja kuuntelijani alkoivat kerätä laiskasti tavaroitaan. Kun kysyin, minne he olivat menossa, he sanoivat tunnin päättyneen. Menin kertomaan tapahtumasta pettyneenä isälleni.

Noin se kävi siis unessani - opinnäytetyöni esittelytilaisuus. Ja ennen toukokuuta, jolloin esittelin opparini työsuunnitelman, luulin koko koulun tulevan juhlalliseen tilaisuuteen kuuntelemaan meidän kaikkien journalistien opinnäytetöitä. Suunnittelin joskus mielessäni myös mekkovalintaani tilaisuuteen.

Toukokuussa minulle tosiaan selvisi, että opinnäytetyöt esitellään mitä korutomimmissa oloissa eli tavallisessa luokkahuoneessa. Läsnä ovat aina vain muut opinnäytetyönsä esittelijät ja ehkä opinnäytetyön työsuunnitelmien esittelijät. Näin on hyvä. Olen onnellinen, että saatoin mennä esitellä opparini ruutupaita-farkut-converset-yhdistelmässä. Asu sopi paremmin myös pasilalaiseen Nurkka-keskiolutbaariin, jonne menin kahden oppariurakkansa päättäneen koulutoverini kanssa myöhemmin juhlakaljalle.

Ennen belgialaista vehnäolutta kärsittävänä oli vielä kypsyykoe, jossa testataan minun Suomenkielen-taito ja se, olenko varmasti tehnyt oman opinnäytetyöni vai olenko vale-valmistuja.

Kun eteen luiskahti konseptipaperia ja kaksi esseekysymystä, tulvahtivat lukion tentit ja lukuisat mindmapit mieleeni. Huomasin myös ensimmäistä kertaa sitten lukion laskevani sanamääriä ja tajusin, ettei minulla ollut hajuakaan, kuinka pitkä on 450–600 sanainen essee. Koko ammattikorkeakouluopintojeni ajan - Hollannin vaihtoa lukuunottamatta - olen elänyt merkkimäärillä.

Käsin kirjoittaminen on kamalaa. Ajatus juoksee nopeammin kuin ehtii kirjoittaa, ja jokaisen kappaleen jälkeen täytyy ravistella kipu pois kädestä. Käytin kypsyyskokeeseen koko sallitun ajan eli puolitoista tuntia, minkä jälkeen käteni halusi ilmoittautua saikulle. Miten ihmeessä käsi on joskus jaksanut ylioppilaskirjoituksissa?

Opinnäytetyövaihe elämästäni alkaa siis pikkuhiljaa siirtymään historiaan muutamien käytännön järjestelyiden jälkeen. Saankin mukavasti aikaa keskittyä vain ruotsiin. Mötesdokumentilla taitaa olla tällä viikolla deadline. Kohta niistäkin päästään.

Vaikka ulkona on ilma, jota minä nimitän Lontoon ihmissusi-ilmaksi, lähden kuuntelemaan ensimmäistä kertaa elämässäni Namedroppailun SM-kisoja. Lasi viiniä ja aivot narikkaan, kiitos!

...Elämä valmistumisen kynnyksellä on hektistä

Ei ole varmaankaan sattumaa, että kun on lähdössä vuodenvaihteessa ulkomaille ja sitä ennen pitäisi olla viisi päivää viikossa töissä, runoilla ja kirjoittaa proosaa luovan kirjoittamisen kurssille, tehdä ruokaa, siivota, käydä suihkussa, nukkua, nähdä ystäviä ja poikaystävää, harrastaa liikuntaa, käydä välillä koiraakin hoitamassa Keravalla ja vielä valmistua toimittajaksi, aika menee varsin nopeasti.

Tällä hetkellä ehdottomasti eniten kärsii liikuntapuoli: viimeksi kävin lenkillä varmaan syyskuun alussa, kun pakersin opinnäytetyöni ensimmäistä versiota. Nyt olen jo palauttanut toisen version ja jäljellä on ”enää” sen esittely, toisen oppilaan työn opponointi ja kypsäri. Mutta jottei valmistuminen olisi ihan niin helppoa, on minulla kerran viikossa myös talousruotsia. Olen joutunut sopimaan erikoisjärjestelyitä opettajan kanssa, jotta voisin todella valmistua ajoissa. Valmistumista pitää nimittäin hakea jo 5. joulukuuta, huimaa! Siihen on enää tasan kolme viikkoa!

Näin marraskuussa olen syönyt taas pitkästä aikaa lihaa, mutta Lihattoman lokakuun perintönä olen kuitenkin jatkanut kasvisruuan kokkailua kotona. Uuden tiedon valossa en suosittele kenellekään fetajuuston lisäämistä wokkiin, vaikka se kuvassa saattaisi näyttääkin hyvältä ja ehkä kuulostaakin mainiolta idealta – se on todella oudon makuista! Tiedättehän: ei pahaa, mutta ei todellakaan hyvää.

Suosittelen ilman fetajuustoa.

Alkusyksystä tuumin, ehtisinkö todella tehdä opinnäytetyön ja käydä luovan kirjoittamisenkin kurssilla töiden ohella. Kurssi päättyi eilen ja olen todella iloinen, että päätin osallistua sille. Voinkin suositella kaikille luovasta kirjoittamisesta kiinnostuneille Pasi Jääskeläisen (ei se scifi-kirjailija) Helsingin Työväen opistossa pitämää luovan kirjoittamisen kurssia. Koska Jääskeläinen on kustannustoimittaja, hän pystyy antamaan palautetta ihan eri tavalla kuin vaikkapa jotkut ammattikirjailijat. Ainakin itselleni kurssi oli valaiseva kokemus ja mahtava myös siksi, etten ole koskaan aiemmin lukenut proosakirjoituksiani ääneen tuntemattomille.

Kuukausi sitten Keravalle muutti Liinu "numero kaksi", joka kulkee kyllä ihan Liinuna vain. Tämä koira on sellainen, jonka piti mennä jo eräälle toiselle perheelle, mutta perhe peruutti varauksen samana päivänä kun vanhempani ottivat yhteyttä Liinun kenneliin. Kohtalon koira.

Tänään ystäväni taas kysyi minulta, alkaako Australian matka jo jännittää minua, mutta totuus on, ettei minulla sattuneesta syystä ole aikaa jännittää matkaa vielä. Lähtöön on kuitenkin enää tasan kaksi kuukautta ja silloin tämä tunnelmallinen pimeys vaihtuu ihoa kärventävää helteeseen. Ja mikä parasta – silloin olen vasta valmistunut nainen. Ei-kliseisesti voin todeta, että silloin alkaa uusi elämä.

Sitä ennen aion polttaa kynttilöitä - ja paljon.