Ei ole
varmaankaan sattumaa, että kun on lähdössä vuodenvaihteessa ulkomaille ja sitä
ennen pitäisi olla viisi päivää viikossa töissä, runoilla ja kirjoittaa proosaa
luovan kirjoittamisen kurssille, tehdä ruokaa, siivota, käydä suihkussa,
nukkua, nähdä ystäviä ja poikaystävää, harrastaa liikuntaa, käydä välillä
koiraakin hoitamassa Keravalla ja vielä valmistua toimittajaksi, aika menee varsin nopeasti.
Tällä hetkellä
ehdottomasti eniten kärsii liikuntapuoli: viimeksi kävin lenkillä varmaan
syyskuun alussa, kun pakersin opinnäytetyöni ensimmäistä versiota. Nyt olen jo
palauttanut toisen version ja jäljellä on ”enää” sen esittely, toisen oppilaan
työn opponointi ja kypsäri. Mutta jottei valmistuminen olisi ihan niin helppoa,
on minulla kerran viikossa myös talousruotsia. Olen joutunut sopimaan erikoisjärjestelyitä opettajan kanssa, jotta voisin todella valmistua ajoissa.
Valmistumista pitää nimittäin hakea jo 5. joulukuuta, huimaa! Siihen on enää tasan kolme viikkoa!
Näin marraskuussa
olen syönyt taas pitkästä aikaa lihaa, mutta Lihattoman lokakuun perintönä olen kuitenkin jatkanut kasvisruuan kokkailua kotona. Uuden tiedon valossa en suosittele kenellekään fetajuuston lisäämistä wokkiin, vaikka se kuvassa saattaisi näyttääkin hyvältä
ja ehkä kuulostaakin mainiolta idealta – se on todella oudon makuista!
Tiedättehän: ei pahaa, mutta ei todellakaan hyvää.
Suosittelen ilman fetajuustoa. |
Alkusyksystä
tuumin, ehtisinkö todella tehdä opinnäytetyön ja käydä luovan kirjoittamisenkin
kurssilla töiden ohella. Kurssi päättyi eilen ja olen todella iloinen, että
päätin osallistua sille. Voinkin suositella kaikille luovasta kirjoittamisesta
kiinnostuneille Pasi Jääskeläisen (ei se scifi-kirjailija) Helsingin
Työväen opistossa pitämää luovan kirjoittamisen kurssia. Koska Jääskeläinen on
kustannustoimittaja, hän pystyy antamaan palautetta ihan eri tavalla kuin
vaikkapa jotkut ammattikirjailijat. Ainakin itselleni kurssi oli valaiseva
kokemus ja mahtava myös siksi, etten ole koskaan aiemmin lukenut proosakirjoituksiani
ääneen tuntemattomille.
Kuukausi sitten Keravalle muutti Liinu "numero kaksi", joka kulkee kyllä ihan
Liinuna vain. Tämä koira on sellainen, jonka piti mennä jo eräälle toiselle
perheelle, mutta perhe peruutti varauksen samana päivänä kun vanhempani ottivat
yhteyttä Liinun kenneliin. Kohtalon koira.
Tänään ystäväni
taas kysyi minulta, alkaako Australian matka jo jännittää minua, mutta totuus
on, ettei minulla sattuneesta syystä ole aikaa jännittää matkaa vielä. Lähtöön on kuitenkin enää tasan kaksi kuukautta ja silloin tämä tunnelmallinen pimeys vaihtuu ihoa
kärventävää helteeseen. Ja mikä parasta – silloin olen vasta valmistunut
nainen. Ei-kliseisesti voin todeta, että silloin alkaa uusi elämä.
Sitä ennen aion polttaa kynttilöitä - ja paljon. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti