...Sekopäinen telttaretki onnistui loistavasti

Muutokset tulevat aina rykelmässä. Kuten kerroin jo edellisessä kirjoituksessani, poikaystäväni muuttaa pois kymmeneksi kuukaudeksi ja minä toteutin vihdoin varovaisen haaveeni ja ostin liput Australiaan. Nyt uusimpiin uutisiin kuuluvat vanhemmilleni syyskuussa saapuva koiranpentu (eli elämä satunnaisena dogsitterinä Keravalla alkaa taas) ja tasaisen varmana jo vuoden jatkuneen työni Elävässä arkistossa ja Ylen etusivun toimituksessa loppuminen. On siis tullut taas aika pitkän tauon jälkeen käydä työnhakuun, jotta Australiassa riittää dollareita kulutettavaksi. Aion myös ilmoittautua luovan kirjoittamisen kurssille, jotta saan mukavasti vastapainoa opparin kirjoittamiselle. Syksy ei siis näytä synkältä, vaikka rahantulolähteeni muuttuvat erittäin epävarmoiksi jo alle kuukauden päästä.

Kenties tämä seesteinen reaktioni muutoksien vyörymiseen selittyy viime viikonlopun metsäretkellä Nuuksioon! Olin jo keväästä asti unelmoinut yöstä teltassa metsän siimeksessä, lämpimien ja kirkasvetisten lampien äärellä. Alun perin suunnittelimme menevämme kahdestaan Pyryn kanssa, mutta sitten keksin, että reissu olisi vielä hauskempi, jos menisimme isommalla porukalla.

Tässä vaiheessa alettiin mennä jo etukäteen metsään, sillä isommalla porukalla oli tietenkin vaikeampi sopia reissua, joka kävisi kaikille samaan aikaan.

Lopulta lähdimme alkuperäisen ideani mukaan Pyryn kanssa kahdestaan Nuuksioon mukanamme kartta ja huono suunnistustaito.

Intohimoinen suunnistaja-isäni oli suunnitellut meille jonkun hienon reitin, jonka piti päättyä Urjan leirintäpaikalle. Minä muistin suunnitelmasta vain sanat Urja, leiri ja Kattilajärvi.

Jätettyämme auton kartassa lähimpänä Kattilajärveä sijaitsevalle parkkipaikalle, lähdimme metsään etsimään kartan mukaan lähellä olevaa Hauklampea.

Kävelimme noin viisitoista minuuttia, kunnes näimme vettä ja odotimme siis tulleemme etsimällemme lammelle. Paikalle leiriytynyt perhe kertoi meidän kuitenkin olevan Kattilajärvellä. Hieman pöllämystyneinä jatkoimme matkaa jyrkästi länteen, jossa Urjan piti sijaita.

Täysin poluttomassa pöpelikössä jonkin aikaa marssineina löysimme taas veden äärelle, mutta minkä veden, siitä emme – yllätys, yllätys – taaskaan menneet takuuseen. Vahvat veikkauksemme olivat Kolmperän ja Urjan välillä.

Varmoja olimme kuitenkin siitä, että löytämällemme paikalle jäisimme. Kallio sopi tulentekoon, teltalle löytyi tasainen paikka ja uimaankin pääsi helposti. Ilta kului rattoisasti hiljaisuuden ympäröimänä ja trangiassa keitetty pussibolognesekin haki vertaansa maukkaudessaan.

Nukkumisesta ei kuitenkaan tullut mitään. En tiedä oliko syy kovassa alustassa, vähäisessä väsymyksessä vai kaiken maailman lintujen kokouksissa, mutta huonosti nukuimme. Piste. Pakko myöntää, että olen nukkunut jopa Provinssissa teltassa paremmin, mutta siitä kiitos kuulunee kuningas alkoholille.

Jotain taikaa luonnossa nukkumisessa kuitenkin varmaan on (jopa huonosti nukkumisessa), sillä aamulla herätessäni en ollut lainkaan aamuvihainen tai stressaantunut huonosti nukutun yön jälkeen. Sen sijaan kävin heti nappailemassa kuvia lammella lipuvista kuikista ja ihailin nousevaa aurinkoa.

Aamu-uinnin ja aamupuuron jälkeen oli aika lähteä vaeltamaan takaisin sivistyksen pariin. Tarkoituksemme oli mennä takaisin täsmälleen samaa reittiä kuin tullessammekin, sillä emme edelleenkään olleet aivan varmoja sijainnistamme.

Tulos oli, että jouduimme vielä edellistä päivää kamalampaan pöpelikköön. Ympärillämme oli vain hiljasuutta ja kaatuneita puita, joiden oksat seivästivät ilmaa joka suunnasta. Tätä näytti jatkuvan ikuisuuksiin – ja astuimmepa melkein maa-ampiaispesäänkin.

Alle tunnissa olimme kuitenkin löytäneet tiemme jälleen ison tien varrelle ja autolle.

Teltan meille lainannut ja muutenkin retkeämme innokkaasti suunnitellut isäni ilmaisi pettymyksensä meidän toilailullemme. Me kun olimme kulkeneet vaivaiset kaksi kilometriä, kun hänen suunnittelemallaan reitillä talsittavaa olisi ollut melkein 10 kilometrin edestä. Sitä paitsi ilman kompassia olisimme voineet eksyä pahastikin.

Harmistus ei ollut molemminpuolinen.