...Liha, sinua tulee ikävä!

Kyllä! Minäkin otan osaa Docventuresin Lihattomaan lokakuuhun! Rakastan grillattua naudanlihaa, pehmeää porsaanlihaa ja myönnän syöväni välillä myös broileria, vaikka kolme vuotta sitten vannoin lopettavani epäeettisesti tuotetun lihan syömisen. Myös riista kuuluu ruokavaliooni, mutta lähikaupastani saa tällä hetkellä vain Uudesta-Seelannista tuotua hirven lihaa. Söisin mieluummin kotimaista.

Nyt uunissa paistuu goudalla kuorrutettu tofu-kasvislaatikko, jonka toivon maistuvan hyvältä! Maito-kerma-kananmuna-liemisekoitukseen näet lipsahti suhteellisen reilu määrä chilimaustetta. Odotan innolla, mitä muita uusia kasvisruokalajeja opin kokkailemaan ensi kuun aikana.

Tämä kokeilu on hyvä tehdä juuri nyt, kun asun yksin. Poikaystäväni ei ole kuulemma jänis, joten voin puputtaa sitten yksinäni.

Ymmärrän – miehen täytyy saada proteiininsa ja niin minunkin. Toistaiseksi en ole selvittänyt vielä tarkemmin, mistä kaikesta saan proteiinini lokakuun aikana. Tämän päivän kauppareissun jälkeen jääkaappini vakiovarustukseen kuuluu kyllä jo tofu, kananmunat ja rahka, mutta linssejä tai papuja en vielä löytänyt. Edellä mainitsemani kananmunan lisäksi sallin Lihattomaan lokakuuhuni myös kalan, eli tarkemmin ottaen olen pesko-lakto-ovo-vegetaristi yhden kuukauden ajan. Pointtina Lihattomassa lokakuussahan on jo pelkkä lihan syönnin vähentäminen.

On mielenkiintoista nähdä miten kroppani reagoi tähän kaikkeen ja miten voin vastustaa työpaikan ruokalan intialaista lammaspataa ja kanabirynia.

Olen silti täysin varma, että tämä kokeilu onnistuu paremmin kuin seitsemän vuoden takainen "kasvissyöntikokeiluni". Olin 16-vuotias ja kyllästyin lihaan, kun kesälomalla ollessamme kahdestaan kotona isoveljeni kanssa grillasimme pelkkää makkaraa päivästä toiseen – kahden viikon ajan. Päätin ryhtyä kasvisruokavaliolle, mutta seuraavana aamuna laittaessani vanhasta tottumuksesta leivän päälle kinkkuleikkeleen, en edes tajunnut syöväni taas lihaa.

Raportoin tänne blogiin, tulenko vain nälkäiseksi ja vihaiseksi ilman lihaa vai täyttääkö oloni ihana keveys ja raikkaus, jonka olemassaolosta en ole koskaan ennen tiennyt.

Loppuun voin ilolla ilmoittaa, että kolmen pyjamaviikon jälkeen palautin tänään ohjaajalleni opinnäytetyöni ensimmäisen version, jonka kokonaispituudeksi tuli 57 sivua ja 13 liitesivua. Nautin yllättävän paljon kurinalaisesta ja koruttomasta elämäntyylistäni, jonka aikana istuin parhaimmillani 10 tuntia päivässä tietokoneen ääressä vain poistuakseni välillä kauppaan, tervehtimään satunnaisesti ystäviäni tai lenkille.

Huomenna palaan kolmeksi kuukaudeksi töihin Elävään arkistoon, minkä jälkeen pääsen jännittämään alati lähenevää suurta seikkailuani Australiaa.

Raportti maistamisen jälkeen: On hyvää ja tulista!

...Liinu, josta melkein tuli meidän

Kun on nähnyt perheeseen tulevan koiran jo muutaman kerran ja seurannut sen ensitassutuksia kuuden viikon ajan netin välityksellä, on mahdotonta ajatella, että jokin menisi pieleen.

Valitsimme valloittavasta walesinsprigerspanielipentueesta Korpikeijuksi kutsutun tytön mieleisimmäksi. Kolme päivää sen jälkeen saimme varmistuksen, että hänestä tulee meidän uusi koiramme ja perheenjäsenemme. Korpikeijusta tuli Liinu. Kävin katsomassa pikku-Liinua viime lauantaina ja olin iloinen, sillä luovutukseen oli aikaa enää viikko.

Liinulla oli synnynnäinen, vakava virtsarakon ongelma, jonka seurauksena se jouduttiin lopettamaan viisi päivää ennen kuin sen oli tarkoitus muuttaa vanhempieni luokse. Eläinlääkärin mukaan se oli erittäin harvinainen tapaus. Muut pennut ovat onneksi terveitä.

Vanhan koiran ja nuoren pennut kuolema koskettaa tietysti eri tavalla. Tipsuun olimme ehtiineet kiintyä jo melkein 12 vuoden ajan ja siksi sen kuolema oli tietysti pahempi paikka. Toisaalta nuoren pennun kuolema on ikävää, koska sillä voisi olla edessä monta monta vuotta onnellista elämää edessä.

Totta kai suren, että juuri Liinu oli vakavasti sairas, mutta vielä pahempi olisi ollut, jos joku lapsiperhe olisi joutunut pettymään.

Tämä on tehnyt minulle selväksi sen, kuinka paljon koiraa oikein haluankaan elämääni ja tiedän, että ennemmin tai myöhemmin sellainen myös ilmestyy. Olen kuitenkin surullinen ihan Liinunkin takia, enkä vain sen takia, ettei vanhemmilleni tullut koiraa nimenomaan tänä viikonloppuna niin kuin oli tarkoitus.

Pikku-Liinu eli kuitenkin silminnähden onnellisena lyhyen elämänsä ja kaikesta huolimatta aion varmasti vielä seurata pienen hetken sen sisarusten elämää netissä, ennen kuin ne lähtevät uusiin perheisiin. Harva kasvattaja näkee niin paljon vaivaa kertoakseen pentujen ensimmäisistä elinviikoista kuin Liinun pentueen kasvattaja.

Liinu viisiviikkoisena. Kuva kasvattajan ottama.

...Lost in Haaga perkele

Miten sama ihminen, joka löytää ulos ikimetsästä ilman kompassia ja maastokartanlukutaitoa, voi eksyä Helsingin Haagassa? Hä? Google Maps näytti optimisesti, että reittini täältä Maunulasta Pohjois-Haagan kerhotalolle veisi kahdeksan minuuttia polkaisten, mutta väärässä oli.

Olin siis matkalla luovan kirjoittamisen kurssin ensimmäiseen tapaamiseen. Minulla oli itsevarma olo, muistin miten siniviiva Google Mapsissa kaartui ensin vasemmalle ja sitten oikealle, noin ja näin! Helppoa kun on hyvä suuntavaisto!

Kun tätä Pohjois-Haagan kerhotaloa ei alkanut sitten vartissa löytymään vaikka olin saapunut oikeaan osoitteeseen, aloin kysellä vastaantulijoilta. Viidestä haagalaisesta vasta viimeinen tiesi, missä tämä maaginen kerhotalo on – muut eivät olleet koskaan kuulleetkaan.

Kun sitten väkersin pyörääni lukkoon kerhotalon edessä ja eräs nainen avasi oven kysyäkseen olenko tulossa kirjoituskurssille, huudahdin kieltämättä todella kovaan ääneen: JOO, TÄNNE ON AIVAN SAIRAAAAAN VAIKEE LÖYTÄÄ! Tämä onkin varma tapa tehdä lähtemätön vaikutus kurssitovereihin: tulla myöhässä tunnille, punaisena puuskuttaa ja manata, kuinka vaikeassa paikassa kurssi on, ja olla kuitenkin ainoa, jolla niitä löytämisvaikeuksia on.

Olen tosiaan ilmoittautunut Helsingin työväenopiston luovan kirjoittamisen kurssille, jota opettaa Pasi Jääskeläinen (ei se scifi-kirjailija). Tämä on sikäli jännittävää ja innostavaa, ettei minua ole opetettu luovan kirjoittamisen osalta sitten lukion.

Pienestä tutinasta huolimatta uskalsin jo näin ensimmäisellä tunnilla lukea ääneen paikan päällä kyhäilemäni pienen kirjoituksen, jota nyt pitäisi sitten kotiläksynä hioa. Tulemme kurssilla käymään läpi monia eri kirjallisuuden lajeja aina lyriikasta kafkalaiseen novelliin ja lyhytproosaan. Mielenkiintoinen syksy siis luvassa.

Kurssista ja paikan päälle puolen tunnin Haagassa harhailun jälkeen löytämisestä innostuneena lähdin rinta rottingilla kohti kotia...vain eksyäkseni taas.

Haaga perkele! Miten voin eksyä siellä kaksi kertaa ja vielä samalla reitillä? Kotimatkalla ylimääräiseen harhailuun kului onneksi vain kymmenen minuuttia.

Kuten avautumisestani voi päätellä, käyn tällä hetkellä hieman ylikierroksilla. Se ei ole kuitenkaan huono asia, sillä nyt seuraavat kolme viikkoa vietän pyjamassa ja rutistan itsestäni kaikki energiat ja mehut, jonka johdosta syntyy toivottavasti opinnäytetyö.

...TV1:ltä iltaa, myös kotisohvalta!

Viime perjantaina oli viimeinen päiväni Ylen etusivun toimittajana ja nyt yhden viikon ajan kokeilen taas jotain uutta, kun tällä viikolla pyöritän ykkösen kanavasivuja. Tiistain Nokia-pommi teki siispä minunkin työpäivästäni astetta mielenkiintoisemman. 

Onneksi tämä uutispaukku tapahtui vasta toisena päivänäni, sillä ensimmäinen päivä meni taas hitaasti käynnistyessä ja totuttautuessa uuteen käyttöjärjestelmään (joka aiheuttaa minulle paraikaa päänvaivaa. Joudun kotisohvaltani päivittämään tv 1:n sivujen ulkoasua, sillä ajastamani julkaisut eivät jostain syystä tee sitä automaattisesti).

Tosiaan - onni oli, että Nokia-uutinen tapahtui vasta tiistaina (vaikka se oli toki muutenkin aika kova uutispäivä Madden vauvauutisen ja UKK:n unohtuneiden synttäreiden johdosta). Minulla oli jo edellisen päivän perusteella hyvä käsitys siitä, mitä voisin sivujen osalta tehdä, kun koko aamu- ja iltapäivän ohjelmisto muuttui uutisen johdosta. Ilmoitinkin Twitterissä hetimiten kaikkia eniten kiinnostavan asian: Päivän Sydämen asialla siirtyisi seuraavaan päivään.

Vaikka lyhyet sijaisuudet ja tehtävien vaihdot jonkin verran aina stressaavat etukäteen, ovat ne mukavan virkistäviä kokemuksia. Tuntee taas heräävänsä rutiinin unesta.

Toki iltansa voisi viettää jotenkin muuten kuin kyttäämällä sivujen päivittymistä.

...Söpöyttä ilmassa

Kesä saa jo minun puolestani taittua syksyksi, sillä se tietää aimo annosta hellyyttä, suloisuutta ja pieniä naarmuja elämääni. Tasan kolmen viikon päästä vanhempani saavat siis perheenlisäystä, kun pieni walesinspringerspanielityttö muuttaa Keravalle paikkaamaan Tipsun jättämää aukkoa.

Tänään kävimme vanhempieni kanssa Kangasalla tutustumassa vauhtikahdeksikkoon. Kun yhtäkkiä täysin tyhjän huoneen joka nurkasta alkoi hoiperrella pentuja meitä kohti, oli näky kuin suoraan 101 dalmatialaisesta. Siellä koira, ja siellä, ja tuollakin, ja tässäkin...

Jotta erottaisimme pentumassasta meitä kiinnostavat yksilöt, oli tytöille laitettu eriväriset kaulapannat. Ensimmäisenä tutustuin Korpikeiju-tyttöön, joka kiipesi heti syliini, pureskeli hetken aikaa sormiani ja alkoi sitten vetää sikeitä tyytyväisenä. Tyttö on ainakin siskojaan isompi, ellei jopa koko pentueen isoin, ja kuulemma aina ensimmäisenä Korpisoturi-veljensä kanssa tutustumassa uusiin ihmisiin – myös siis meihin.

Meet Korpikeiju.

Korpikeiju nukkuu jo ja joku viidestä veljestä touhuilee vielä.

Kuvassa kaikki tytöt: keltaisessa pannassa Tundrasara, vieressä pinkissä pannassa pentueen esikoinen Puronhaltija ja sylissä kuorsaa Korpikeiju.

Korpikeiju olisi jäänyt varmasti pidemmäksikin aikaa syliini nukkumaan, mutta äitini halusi tutustua tyttöön. Ja mitä tekee Korpikeiju? Jatkaa nukkumista.

Korpikeiju tunnetaan myös hellittelynimellä Tonnikeiju.

Korpikeijun siirryttyä seuraavaan syliin sain pentueen kuopuksen Tundrasaran siskonsa tilalle. Kun vertasimme näitä kahta sylihauvaa, Korpikeiju näytti paljon suuremmalta kuin siro Tundrasara.

Tundrasara.

Tundrasaran veli ei tullutkaan kiusaamaan vaan nukkumaan.

Kolmas tyttö, Puronhaltija, on tytöistä tummin. Kaunis pentu jäi tällä vierailulla kaikkien etäisimmäksi – se nukkui vain kasvattaja Sarin sylissä. Silti sekin on enemmän kuin tervetullut perheeseen!

Puronhaltija

Tuntui todella ikävältä nimetä yhtään suosikkia, mutta lopulta päädyimme meitä reippaasti tervehtimään tulleeseen Korpikeijuun. Viikon sisällä selviää, kuka näistä kolmesta hellyttävästä otuksesta onkaan meidän.

Alla lisää sydämet sulattavaa materiaalia vierailultamme.

Joku pojista.

Aikuiset ottavat rauhallisemmin. Takana pentueen äiti Alma.

Kuvastä näkee hyvin pentujen värieroja - osa on paljon tummemman ruskeita.

Simba! 

Pennut murkinalla. Hullunkurisessa sukeltaja-asennossa oikealla "Tonnikeiju" eli Korpikeiju.