...Nyt puhuu lasten myrkyttäjän tytär

Selasin tänään kiinnostuneena Yle Uutisten hienoa juttukokonaisuutta ”Me tiedämme missä asut”, jossa tunnetut poliitikot, toimittajat ja tutkijat kertovat omilla nimillään ja kasvoillaan saamistaan uhkauksista. 

Törmäsin jutussa erittäin tuttuun naamaan: omaan isääni.

Silminnäkijän haastattelussa isäni kertoo, että häntä on epäilty salaliitosta, jossa annetaan väärää tietoa ravitsemussuosituksista, jotta suomalaiset sairastuisivat. Tällaista olen ennenkin lukenut netistä, mutta en tiennyt, että isääni on kutsuttu myös lasten myrkyttäjäksi.

Koska molemmat vanhempani ovat ravitsemusalalla, ovat perheemme syömistottumukset herättäneet joissakin uteliaisuutta. Kerran eräs meille syömään kutsuttu tuttavapariskunta sai osakseen sympatiaa: ”Voi voi, mitähän ne teille siellä oikein tarjoo?” En sitten tiedä, oliko kauhuskenaariona suolaton ruoka vai esimerkiksi liian suuri määrä porkkanaa…

Perheemme ruokailutottumukset ovat herättäneet kiinnostusta myös esimerkiksi koulutovereissani. Minulta on kysytty, saanko koskaan syödä karkkia tai voinko käydä Mc Donald’silla syömässä. No myönnetään – joskus ala-asteikäisenä sain karkkia vain lauantaisin äidin luvalla, mutta korjasin tämän vääryyden käymällä karkkikaapilla salaa pitkin viikkoa. Muistan myös, kuinka järkyttävää oli, kun äiti ei suostunut ostamaan sokerihuurrettuja muroja kuin kerran. Kerran!

Mäkissä sain kyllä käydä. Kun olin 17-vuotias, isäni ehdotti jopa, että hakisin sinne töihin. Myös veljeni työskenteli siellä. Ajatella – terveysterroristivanhempien molemmat lapset olivat töissä oikeassa epäterveellisyyden Mekassa.

Vanhempani eivät ole enää vuosiin vaikuttaneet siihen, mitä lautaselleni syydän. Vaikka jonkinlainen trauma niistä sokerihuurretuista muroista näyttää jääneen, yhtään pakettia en ole niitä ostanut, enkä ostaisi omille lapsillenikaan. Salaattia pyrin tekemään jokaiselle aterialle, mutta en siksi, että lautasmalli niin ehdottaa vaan koska tapa on juurtunut lapsuudenkodin ruokatottumuksista.

Tuntuukin suorastaan absurdilta lukea, kuinka paljon jotkut halveksuvat isääni. Absurdilta siksi, että ”lasten myrkyttäjän” tyttärenä minulla kai sitten kuuluisi olla jotain järkyttäviä kokemuksia ankarasta ruokakurihelvetistä. Mutta päällimmäisenä mieleen on jäänyt oikeastaan vain salaatin syömisen rutiini – ja sen oppivat kotoaan myös ystäväni.

"Me tiedämme missä asut" on hieno  ja tärkeä avaus tekijöiltä ja haastateltavilta. Lisää pohdintaa vihapuheesta Elävässä arkistossa ja tänään TV1:ssä A-Studiossa klo 21.05.

Minä jatkan nyt salaatintekoa. Näin ikkää!